Kehitystyötä saman pöydän ääressä

Rakennusliike Lipsanen Oy

Rakennusliike U. Lipsanen on ulkoistanut IT-palvelunsa Documtecille. Yhdessä Documtecin kanssa rakennusliike on kehittänyt myös toiminnanohjausjärjestelmäänsä. Yhteistyö on hedelmällistä ja apu aina lähellä.

Rakennusliike U. Lipsanen on perustettu vuonna 1950. Yrityksen toimintaan kuuluvat julkinen rakentaminen sekä teollisuus- ja liikerakentaminen. Sen merkittävimpiä asiakkaita ovat kunnat, kaupungit sekä kaupparyhmä.

– Päämarkkinamme on keskisessä Suomessa. Valtaosa töistämme on Jyväskylässä, Kuopiossa ja Mikkelissä, rakennusliikkeen toimitusjohtaja Antti Lipsanen kertoo.

Luontevaa kumppanuutta

Rakennusliike U. Lipsanen ja Documtec ovat tehneet yhteistyötä aina Documtecin perustamisesta saakka eli pitkälle yli 10 vuotta. Rakennusliike U. Lipsasen kaikki IT-palvelut on käytännössä ulkoistettu Documtecille, aina tietokoneiden hankinnasta esiasennuksiin. Documtec on mukana myös rakennusliikkeen ohjelmistokehityksessä.

– Meillä on Sharepointin päällä toimiva toiminnanohjausjärjestelmä, jota olemme yhdessä Documtecin kanssa rakentaneet, Lipsanen sanoo.

– Documtec on meille hyvin luonnollinen kumppani, koska he ovat olleet mukana ihan alusta alkaen. He ovat lähellä. Voi sanoa, että apu on todella lähellä, kun sitä tarvitsee tarvitsee, Lipsanen jatkaa.

Yhteistyö kantaa hedelmää

Yhteistyö on Lipsasen mukaan hyvin tiivistä. Kehitystyötä tehdään saman pöydän ääressä ja ratkaisuja ongelmiin etsitään yhdessä. Lipsanen on ollut tyytyväinen Documtecin toimintaan ja yhteistyötä aiotaan jatkaa myös tulevaisuudessa.

– Ei pitäisi suositella heitä, niin muut eivät saisi kilpailuetua, Lipsanen naurahtaa ja jatkaa:

– Ei vaan, pystyisin kyllä suosittelemaan Documtecia. Kaikki on toiminut tähän asti hyvin ja olemme olleet tyytyväisiä. Uskon, että yhteistyö pysyy jatkossakin yhtä hedelmällisenä.

Lue seuraava case


”Kaikki tietokoneemme tulevat Documtecilta. Heillä on etäyhteys koneisiimme, jolloin ongelmatilanteissa ei tarvitse itse hermoilla. Käytämme myös meidän tarpeisiimme muovattuja ohjelmistoja. Tärkein on työaika- ja työnseurantaohjelmisto Documtec Taika. Sen ominaisuudet on räätälöity meille sopiviksi, ja ohjelman muokkaaminen ja kehittäminen onnistuu ketterästi, koska softa on Documtecin oma.”

– MV-Welding Oy I Markus Vepsäläinen, toimitusjohtaja

Haluaisitko kuulla lisää?